Heureka!

Löysin avaimen onneen. Tai ainakin uskon, että olen löytänyt.

A. Usko ihmisiin.
Ei sinisilmäisyyttä vaan uskoa. Sitä optimisuutta.

1. Luotto tähän hetkeen ja tulevaan.

c) Käytä pikku lepohetkiä päivän mittaan, myös töissä.
Vuosilomaa (tai Argentiinan matkaa) ei ole tarkoitettu stressinhoitoon. Työjaksaminen kunniaan!!

§ 4. Epätäydellisyyden sietokyky.
Asiathan eivät koskaan ole täydellisesti; ei terveys, ei ulkonäkö, ei rahatilanne, eikä todellakaan miestilanne. (Tai no hetksu-miehillä ja homo-naisilla naistilanne ja bisseillä kummatkin.) Elämä ei ole hallitsematon möykky, pulmat voi paloitella ja hoidella ne pois yksikerrallaan.

Vóla!

C'est ca!

Ystävän tehtävä.

Antaa anteeksi monia kertoja, koska on ystävä?
Vai tajuta etteivät toistuvat anteeksiannot lopeta sitä käytöstä, joka satuttaa niitä, jotka rakastavat. Käytös, joka pistää ystävät alas, kun emme ole paikalla.
-Miksi muuttua. Näin on helpompaa.


Ystävän velvollisuus on suuttua? Vihastua, loukkaantua asiolle, joita teet?
Vai olla syrjässä, vaikket näytä ymmärtävän, että olet tuhoamassa itseäsi ja kaikkea mitä ympärilläsi on.

Kai olemme tottuneet, että olet pahalla päällä. Ystävän oikeus kysyä mikä sinua vaivaa? Vai olla välittämättä? Mielialasi on kai niin tavanomaista.
-Näin on helpompaa. En muuta osaa.

Ehkä tänään ystävä ei anna sinun kävellä pois. Ehkä tänään sinun täytyy jäädä ja selittää. Kertoa, mikä sinua syö sisältäpäin.
-Jos vain niin kävisi. Mutta aion silti kävellä. Koitan ainakin.

Kai meilläkin on oikeus avautua. Niin ja kai meilläkin on oikeus olla kertomatta.

-Siksi kai ystävä on kai siellä.

Ystäväni kantapaikassani tokaisi tänään päivällä blogini olevan täynnä voivotteluja ja että elämäni taitaa olla hyvinkin rankkaa, tosin hänen mielestään ihan syyttä suotta. Pikkuasioita.

Hyvin hyvin mahdollista. Tosin tietyissä vaiheissa ne "pikkuasiat" tuntuu juuri sillä hetkellä kamalan suurilta. Ja se Tunne, on sitä Omaa Itseään. Minua. Niin miksi minä Itseäni ja Tunteitani vähättelisin? Myönnän, että aina kun lukee jälkeen päin noita kirjoituksia, niin sitä naurattaa, - Voi voi, noinko minä tuolloin tuon asia koin.. heheh.

Mutta minähän se siinä.

Mutta koen kuitenkin, että niitä pikkuasioita varsin moni muukin miettii ja jokunen varmasti toteaa jälkeenpäin, että tulipa taas murehdittua taikka tunteiltu suuresti. Minkäs teet. Minä olen monimutkainen yksilö, enkä edes tahdo olla yhtään yksinkertaisempi. En tunteideni, käytökseni tai yhtään minkään kanssa. Miksi edes pitäisi?

Minä olen super-aktiivinen, enrginen ja pidän touhumisesta sekä tekemisestä. Urheilu on niin lähellä sydäntäni, että voisin mennä sen kanssa naimisiin. Olen myös laiska. En voi sietää siivoamista. Ja nukkuminen on parasta mitä tiedän. Pidän myös puhumisesta sekä äänessä olemisesta. Ja rakastan olla ihmisten parissa. Olen ujo. Uusien ihmisten läheisyydessä en välttämättä aina uskalla aloittaa keskustelua.. mistä sitä nyt sitten keskustelisi, kun sääkin on niin klishee. En kuitenkaan jaksa aina tutustua muihin. Paras tapa on juoda silloin ns. kännit tai lähteä menemään-

Pohdin paljon, ehkä liikaakin. Pyrin kuitenkin positiiviseen elämäntapaan vaikka toisinaan sydämeni on surullinen. Nautin, kun saan nauraa, mutta kaipaan hitonmoisesti olla vihainen. Luen roskaromaaneja, hömppä-lehtiä ja anehdin järkeviä väittelyitä sekä keskusteluja. En voi sietää pinnallisia ihmisiä, silti vaatteet ja pukeutuminen sekä toisinaan ns. pintaliitopaikoissa pörrääminen on minulle ihania asioita.

Monimutkaista, ristiriitaista, paatosta, kepeää, hekumallista, epävarmuutta.
En halua olla yksinkertainen, en ajatuksissani, en tunteissani enkä liioin käytöksessäni.
Tämä minä on kaunis, kiinnostava ja elämän suola.