Ikinä ei kannattaisi saman päivän aikana nähdä entisestä elämästäsi niitä ihmisiä, jotka kenties ovat vaikuttaneet eniten silloiseen sinääsi.
Sinään, jota eniten olet arvostanut. Elämää, josta eniten olet nauttinut.
Varsinkaan ei silloin kannata tavata, kun tulet tietämään, että ne, elämä, sinuus ja ihmiset ovat vain pieni väre kuulossasi ja heikko välähdys näkäkentässäsi takaoven raosta, jonka joudut pian sulkemaan.
Kuin heikko videokuva, rätisevä radioääni.
Vääjäämättä joutuu sulkemaan, jos tahtoo jaksaa jatkaa.
Painostava tunne silmissä, kuristus keuhkoissa ja mielipuolinen, äänetön huuto.
Ravistaa päätä, repiä hiuksia, hakata seinää ja vajota lattialle yrittäen ymmärtää miksei helpotusta ole.
Niin,
Tervetuloa Talvi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti