Täällä on ainainen sumu
ihmisten haaleat katseet
valuvat pintaani pitkin
Karmaisevat rakkaustarinat
keikkuvat jokaisen pään päällä
Mikä oli minun tarinani
Sisällä keinuu valkoinen valo
kaukana minusta kaikki
salatut silmäykset henkäykset
Juhlista lähden
ikuisesti itkusilmäisenä
Huoneessani on pimeää, sotkuista
sisällä maahan poljettuja runoja
Täällä kukaan ei ole niin
keskeneräinen kuin minä
Tuskin alkanutkaan.
En ole renessanssia, en realismia
Anna minulle romantiikka ja
dekadenssi
kirjailijanero, joka inspiraation
kuin Pyhän Hengen täyttämänä
kirjoittaa totuuksia t
aianna minun olla Rimbaud´n rakastaja
notkeana varjona pimeissä nurkissaan
lyriikkaa kylkiluittensa välistä
Olen väsynyt esiromantiikkaan
miten kaikki tämä on loputonta esileikkiä,
harjoittelua kuinka hengittää vettä
Täällä maailma on proosaa
jota tulkitsen miten huvittaa
Minä olen lyriikkaa.
--
Nämä kerääntyivät minuun,
tunnistan itseni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti