Huokausten kirjo pian tukahduttaa minut. Voi kun voisin edes vihata talvea tai tätä asuntoa tai vaikka naapureitani. Niin olisi edes jotain muuta. Jotain muuta kuin tätä.

Talvea ei voi vihata, ei siinä ole vihattavaa. Talvi on kaunis. Rumana, paljaana ja valkean täyteisenä. Ihan sama. Tämä asunto, kerrassaan pieni ja oma turvapaikkani, tuulensuojani. Vaikka yksin. Ja naapurit.. Niiden varjot eivät peitä näkyvyyttä sillä pidän verhot ikkunoitteni edessä ja oven lukittuna.

Voisinko halita salaa. (Ei, tuosta ei puutu yhtä ällää.)
Tietäisinpä vain kuinka.

Taidan ripustaa pyykkini. Sitten mennä sinne juhliin, jotka olin jo unohtanut. Kenties on tarjolla jatkot.
Ensi viikolla messuille, niin kuin edellisenä. Kohta on myös se lento. Toivoisin toisaalta, että se olisi sittenkin tuntemattomaan. Voisin paeta alakuloa. Puuduttavaa.

Vodkaa. Vilaus peiliin, taas kaunis olo päältä. Hienoa.

Näin. Joka päivä. Emme huomaa.