Sairausloma jatkunee..

Kaunis ääneni soundaa matalalta ja kohisten. Kuin Radio Cityn taajuus. Öh. Olisi pirunmoista olla radiotoimittaja, jos niikseen tulee. Niikseen? Niikse? Mikä on Niikse? Niiksessä? Niikselle?
Mistä tuon tähän nyt repäisin.

Maailman kaikkeuden über idiootti-äijien vallankaappausyritys jäi yritykseksi.
Neiti -En-Palvo-Saatanaa-Harrastuksenani-Vaan-Se-On-Elämäntapani-
sai solisluut ja kyynärvarret hemmojen kurkkuun ja syvälle. Kolinkolin.
Tämä Neiti -Kurkut-Silmille-Ja-Sassiin- oli äimän käkenä. (Siis ne syötävät, jääkaappikurkun viilentävät ja kosteuttavat viipaleet.) (Ei siis se kurkku, jossa on nyt toisilla luita ja minulla silkkaa kipua.) Kukkuu.

Epätoivoisesti olen yrittänyt käpötellä bambi-koivillani elämäni viikkoa eteenpäin. Luiskahduksia on tullut aika ajoin. Kerran oikein kovasti. Eilen itseasiassa. (Joku nyt ei pääse rapusta sisään, kun tuota summeria pitää painaa niin kovasti, että kuolleetkin herää joukkohaudoistaan.)
Niin, että Jeppe kamppasi minut Kaivopuiston lumisella nurmella. Luiskahdin. Ja toiset kerrat olen luiskahtanut vehreimmille nurmille, maltaiden ääreen. Kuulostaapa kamaluudelta, vehreimmille nurmille. No joka tapauksessa, glögien ja oluiden nurmille! Sinne! Kuiva kurkkuni janoaa kostuketta! Ääni janoaa.. selkyyttä.

!Neljä yötä jouluu on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen..!